pesin eilen 6 tuntia ja tänään jatketaan. En pese laiturilla vaan minulla on rannassa selälle sopivan korkuinen pöytä ja pesen ihan perinteisesti juuriharjalla ja mäntysuovalla ja järvestä pumppaan vettä ja huuhtelen vielä lopuksi painepesurilla. Suodattuu näin maan kautta pesuaineet kun tuo meidän järven poukama on muutenkin melko rehevä eikä selkä rasitu kun on sopivan korkuinen työasento.

Illalla käytiin iltalenkillä meidän takametsässä mikä oikeasti on joskus ollut saari. Siellä ei ole asutusta joten mukava on koirien juoksennella. Minun oli siellä sitten tarkoitus uittaa koirat mutta kuinkas ollakkaan päädyin järveen itsekin...vaatteet päällä:). En tiedä onko Hempukka kuinka paljon uinut mutta sitä jänisti mennä hieman kivikkoiseen rantaveteen joten ei auttanut muu kuin näyttää itse esimerkkiä. Tulihan se Hempukkakin sitten mutta uimatyylissä on vielä kehittämistä. Se ui aivan pystyssä ja etujaloilla räiski vedenpintaa ja minun selkää. No, tänään harjoitellaan lisää mutta tällä kertaa taidan varustautua uikkarein.

Ja ei kun mattoja pesemään...

Kuvassa Hempukka 6 kk

hemppu.jpg