nähtävillä kotisivuilla. En vieläkään ole punninnut pentuja mutta aikas jöhkäleitä alkavat olla. Aika usein on ollut aikaisemmissa pentueissa niin, että tytöt ja pojat ovat painoiltaan aika tasaisia mutta nyt pojat ovat selkeästi tyttöjä isompia ja voisin kuvitella, että melko kookkaita yksilöitä niistä kehittyy vaikka tuskin tytötkään pieniksi jäävät...niiltä vaan ei odota samanlaista massiivisuutta kuin pojilta.

Elsa on edelleen hyvin tiiviisti pentulaatikossa mutta ulkoilutovit ovat hiukan pidentyneet. Yölläkin pyytää ulos ja saattaa olla, että nukahdan uudelleen ennen kuin Elsa pyytää takaisin sisälle. Pentuhuoneessa on melko lämmin, että varmaan vilvoittelee hiukan.

Kirpun tila mietityttää sillä tuntuu, että maha on kasvanut ja aika vaikealta tuntuu uskoa valeraskauteen. Olen käynyt läpi Kirpun juoksun vaiheita mielessäni ja virkistänyt muistiani syödyistä ovi- ja ikkunkarmeista lukemalla heinäkuun blogiani. Olen tullut siihen tulokseen, että jos Paavo on päässyt astumaan Kirpun, niin se on onnistunut tekemään sen tarhan verkon läpi tyttöjen ollessa tarhassa ja Paavon ollessa pihalla vapaana...muuta vaihtoehtoa ei ole! Parasta varmaan mennä maanantaina ultraan selvittämään asia. Todella harmi jos Kirpulle tehdyt suunnitelmat menevät mönkään vaikkei se nyt mikään mahdoton katastroofi yhdistelmä olisikaan muuta kuin sen suhteen, että se todennäköisesti jää Kirpun viimeiseksi pentueeksi eikä isäksi oltu suunniteltu Paavoa.

Ja kyllä...verkon läpi astuminen kuulemma on mahdollista!