Pipa lähti aamupäivällä Kannukselle ja Erja iltapäivällä Artjärvelle. Pentuhuoneen radio hiljenee taas joksikin aikaa. Se onkin soinut aamusta iltaan siitä asti kun pentujen korvat aukenivat. Täällä maalla kun ei muita ääniä juuri kuule. Ainoastaan kellon tikitys kuuluu enää. Pikkasen puristaa kun katsoo huonetta ja muistelee 9 viikon pituista taivalta mikä ollaan yhdessä vietetty. Sielunsa silmin näkee pentujen vaiheet...syntymä, silmien aukeamiset, ensimmäiset hännänheilutukset, kuusi päätä kurkkimassa pentulaatikon reunan yli...

Toivottavasti kaikki saivat hyväluonteisen,  terveen pennun ja pennut elinikäiset rakastavat kodit.

Anaalirauhasia en ole kuuna päivänä joutunut tyhjentämään ja siksi olenkin kysellyt ohjeita. Ei ole vielä ihan selvinnyt, että missä kohdin ne sijaitsevat ja mistä kohdin niitä pitää puristaa, sillä kaikki ovat sanoneet ihan eri kellon viisarilukemat...iso ja pikkuviisari osoittaa yhden mielestä 2 ja 10 toisen 4 ja 8 ja kolmannen 5  ja 7. Ota tuosta sitten selvää...