Tuplan kanssa.  Tiistai iltana saatiin eka kertaa tuntumaa vientiin suunnilleen niin, että yksi askel eteenpäin ja kaksi taakse. Vei siis veneenseen ja ekalla kerralla irrottikin esineen mutta jäi pyörimään veneen ympärille. Toseilla kerralla ei irroittanut ja taisi sen lisäksi yrittää kiivetä veneeseen. Myräkkä oli kova joten ei tainnut edes kuulla yrityksiäni huutaa koira luokseni rantaan mutta siitä huolimatta olin varsin tyytyväinen - pääasia, että vei - irroittaminen ja rantaan tulo on varmasti helpommin hiottavissa.

Tänään oli sitten aamutreeni. Kuudelta herätys ja kahdeksaksi Imatralle. Menomatkalla jo ihmettelin kun Tupla ei suostunut menemän maaten vaan istui lähes koko matkan. Kun otin koiran rantaan eka kerralla huomasin sen olevan tavallista vaisumpi. Tarkoituksena oli kokeilla vientiä mutta siitä oli luovuttava kun koiraa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Veneen haku on sillä yleensä ihan varma nakki joten otettiin se liike ja sujuihan se mutta selvästi normaalia vaisummin.

Toisena liikkeenä otettiin sitten hukkuvan haku kun meillä oli hukkuja paikalla pukunsa kanssa. Tupla ei ole hukkuvan hakua kokeillut kuin kerran aikaisemmin Kotkan leirillä ja silloinkin teki avoimen luokan haun. Nyt kokeiltiin ensin hakua ilman venettä ja sitten veneestä pudoten. Molemmat meni ihan nappiin ja Tupla on vielä siitä kiva, että korjaa liikettä helposti jos meinaa mennä maalitolppien ohi kun vain itse otan askeleen tai kaksi sivuun.

Kotona huomasin, että Tupla oli oksentanut aika ison luukappaleen autoon mikä selittänee vaisua oloa. Toivottavasti normaali virta löytyy taas seuraaviin treeneihin. Veneestä hyppy, veneen nouto ja hukkuvan haku tuntuu kuitenkin sujuvan jo ihan hyvällä varmuudella yes