niin tuon disainin parissa ettei ole ehtinyt päivitellä koirauutisia. No, koirauutisia ei juuri ole muuta kuin, että P-pentue täytti 13. päivä 8 vuotta ja saavutti siis veteraani-iän näyttelyitä ajatellen.

Paljon Onnea P-pentue, jossa mm yksi C.I.B koira, yksi FI muotovalio ja yksi kakssoisvalio - FI MVA ja VPVA -unohtamatta Vepen SM hopeamitalia vuodelta 2010 ja viisi hyvää kotikoiraa. Oikein onnistunut pentue kaikenkaikkiaan kun tietääkseni kaikki vielä elävien kirjoissa.

Meillä kotona tosiaan koiraharrastukset olleet Tuplan kanssa sellaisia kahdenkeskeisiä. Tuplan lempparileikki - ja minunkin - on pallonpiilotus. Käsken Tuplan paikkamakuulle ja menen sitten itse piilottamaan luttanan futispallon metsään milloin mihinkin ja sitten takaisin Tuplan luo ja vapautus. Tässä(kin) lajissa koira päihittää emäntänsä, sillä minulla mielikuvitus ei tahdo riittää löytämään sellaisia piiloja mistä Tupla ei palloa löytäisi.

Tottistreenit jääny eikä näyttelyihin olla menossa. Lähinnä odotellaan seuraavaa juoksua alkavaksi ja toivotaan, että  tulisi paljon, paljon uusia kuvattuja kivoja uroksia markkinoille ;)