edennyt ilman ongelmia ja nyt alkaa 7. viikko astutuksesta laskettuna. Maxi ja Omppu olivat meillä viikon verran mutta astumista tapahtui vasta sen viikon loppuvaiheessa kahtena päivänä ja kaikki sujui ihan oppikirjojen mukaan.

Isukki-Maxi on vauvoja odotellessa valioitunut ja jatkanut vepeharrastustaan ja Omppu on vain odottanut :) Vepeilyt on tiineyden ajaksi keskeytetty ylimääräisen stressin välttämiseksi - käy kuumana omaa vuoroa odottaessa - ja muutenkin jottei sattuisi vahinkoja veneestä hypätessä.

Tuplan kanssa ollaan vepeilty ja Kuittikin on jo hypännyt veneestä. Kuitti on aloittanut myös pentutokon joskin eilen vepeily vei pidemmän korren ja tokoilu jäi väliin. Kuitti on todella ahne ja sillä onkin ollut käytössä sellainen hotkimista hidastava ruokakuppi mikä nyt on jäämässä pieneksi ja pitäisi investoida hieman suurempaan. Palkan toivossa se ottaa hyvin kontaktia ja kantelee käteen jos jotain esineitä. Nenäänsä käyttää siinä määrin, että alkaa epäilyttää, että se vielä raahaa minut jonnekin jälkiharrastukseen samalla tavalla kun äitinsä raahasi vepeilyn pariin. Kiitos siitä, Tupla :)