Viimeinenkin lähti eilen sijoituskotiinsa samaan paikkaan missä äippänsä Omppu on eli Imatralle Annan ja Antin iloksi :)

Ihan parasta oli, että jokainen pentu lähti ihmisille, joilla kaikilla on tai on ollut vähintään kaksi lansua ennestään ja muutamien kokemus rodusta ulottuu niihin samoihin aikoihin kun itsekin aloittelin rodun parissa eli 90-luvun alkuun. Yksi narttu siis Imatralle, toinen Uuteenkaupunkiin, kolmas Valkealaan ja poika Haminaan.

Oili ja Ariel lähtivät jo edellisellä viikolla. Torstaina lähti Pamu-poika

Marja%20ja%20pennut.jpg

Marja%20ja%20pennut2.jpg

Tintillä tuli ikävä kun velikin lähti mutta Kuitti-täti lohdutti

Picture%2032001.jpg

Picture%2031997.jpg

Tintti ottaa vastaan uuden emännän ja isännän häntä niin heiluen ettei kamera ihan ehtinyt mukaan.

2015-09-18%2019.13.38.jpg

Picture%2032015.jpg