olosuhteissa aloitimme vepekisan Savonlinnassa 27.8. Kahden liikkeen ja tauon jälkeen tuuli yltyi niin kovaksi, että päätin Kuitin osalta keskeyttää kisan. Siihen mennessä meillä oli kasassa 24 p(ei vienyt, 1 m ohitus), joten ei kamalasti harmittanut. Tuomari päätti sitten kolmannen liikkeen kohdalla keskeyttää koko kisan, koska soutajat eivät yksinkertaisesti pystyneet saamaan venettä poijuille. Me lähdettiin Kuitin kanssa ajelemaan kotiapäin mutta muut, jotka eivät olleet itse keskeyttäneet kisaa, saivat jatkaa seuraavana aamuna ja suorittaa ne liikkeet mitkä jäivät lauantaina tekemättä. Heti niiden perään alkoi suununtaipäivän kisa.

Sunnuntaina ajelin Keravalle mutta harmillisten yhteensattumien vuoksi Ht:n Tao Tao ei tullut mukaani eikä siis tule olemaan Tuplan valittu, joten nyt on uuttaa suunnitelmaa kehiin ;)  Reiskalle terveisiä ja toipumista <3